sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Kazuo Ishiguro - Ole luonani aina

Vaihtoehtoista maailmanaikaa/todellisuutta kuvaava teos pitää lukijan salamyhkäisessä otteessaan aivan viimeisille sivuille saakka, mutta varsinainen loppu, kaikessa haikeudessaan, ei aivan kykene lunastamaan odotuksia. Rauhalliseen tahtiin kehittyvä omintakeinen draama tarjoaa kuitenkin laadukasta viihdettä ja hieman pohdittavaakin. Minä-kertojan elämä on täynnä kysymyksiä inhimillisyydestä, haastaen lukijankin pohtimaan kuinka pitkälle ihminen on valmis menemään toisten kustannuksella. 

3/5


lauantai 10. marraskuuta 2018

Arto Paasilinna - Ukkosenjumalan poika

Ukkosenjumalan pojasta Rutjasta kertova tarina on seksististä, vanhanmiehen höhhöhhöötä ja draamansa tasolta yhtä mielenkiintoinen kuin jakso Karpolla on asiaa -ohjelmasta. Mikään ei vastusta tai juurikaan vaikeuta Rutjan suunnitelmia käännyttää suomalaiset vanhaan hyvään uskoon, vaan kaikki onnistuu jotakuinkin nappiin ja lopussa Rutja lentää isänsä salamilla (pun intended) takaisin jumalandiaan. Samoilla salameilla(!) pelotellaan kirkonmiehet uuteen uskoon, parannetaan kaikki Suomen hullut, pelotellaan poliisimiehet ja hassutellaan niin, että se varsinainen juoni unohtuikin sitten kokonaan. 

2/5


maanantai 29. lokakuuta 2018

John Irving - Garpin maailma

Garpin maailma on samoja teemoja (karhut, hotellit, painiminen, prostituoidut etc.) kiusallisuuteen asti kierrättävän Irvingin poukkoileva menestysteos, jonka makaaberit käänteet saavat lukijan lähinnä hämmentymään. Garpin elämänmittainen tarina soutaa ja huopaa, ilahduttaa ja ikävystyttää, mutta tarjoaa myös paljon ajateltavaa sellaiselle, joka ei aivan pienestä säikähdä. Draamaan päin kallellaan oleva teos nimittäin flirttailee voimakkaasti jännitys- ja jopa kauhukirjallisuuden kanssa, aiheuttaen lukijalle ristiriitaisia tuntemuksia, niin hyvässä kuin pahassa. 

3/5


Katso myös Kaikki isäni hotellit

perjantai 5. lokakuuta 2018

Alice Munro - Kerjäläistyttö

Kuin hyvin kirjoitettu, joskin vähemmän erotiikkaa viljelevä Harlekiini-kirja, joka seuraa päähenkilöään Rosea halki köyhyyden vaivaaman lapsuuden, tunnekuohuisen nuoruuden, aina siihen saakka, kunnes hänen on palattava hautaamaan menneisyytensä. Vähäisestä sivumäärästään huolimatta viihdyttävä tarina kulkee pitkän matkan ja jättää lopussa (hieman antiklimaattisestikin) lukijan pohtimaan kokonaisuutta. Kerjäläistyttö ei aiheuta sen enempää ahaa- kuin yhyy-elämyksiäkään, mutta on erinomainen välipala hänelle, jonka mielestä matkanteko on päämäärää tärkeämpää.

3/5


sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Salman Rushdie - Saatanalliset säkeet

Kahden lentokoneonnettomuudesta selvinneen intialaismiehen harhaiset vaiheet ei vakuuta sekavalla juonenkuljetuksellaan, eikä henkilöhahmoista tahdo löytyä tarttumapintaa (ainakaan länsimaalaiselle) tai heidän teoilleen tarkoitusta. Todellisen- ja unimaailman välillä poukkoilu vaikuttaa lähinnä omituiselta höysteeltä, jolla muuten mautonta soppaa on yritetty pelastaa. Loppujen lopuksi melko yksinkertainen tarina jääkin mukataiteellisen häröilyn jalkoihin, eikä viimeisten sivujen tunteisiin vetoava loppuratkaisu riitä sitä pelastamaan. 

1/5


lauantai 18. elokuuta 2018

Walter Scott - Ivanhoe

Jokseenkin päähenkilötön Ivanhoe kertoo loppujen lopuksi enemmän ritariaikoina(kin) laajalti halveksutuista juutalaisista, kuin nimikkoritaristaan. Juoni kärsii suunnan puutteesta, eivätkä edes Robin Hood ja Richard Leijonanmieli kykene nostamaan koko showta keskitason yläpuolelle. Kevyenä aikalaiskuvauksena sekä seikkailukirjana teos on kuitenkin paikallaan, varsinkin mikäli korskeiden ritarien, norjien neitojen ja löyhämoraalisten kirkonmiesten vaiheet sattuvat kiinnostamaan.

3/5


sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Kurt Vonnegut - Kalmasilmä

Vonnegutin sinänsä viihdyttävä, "rupatteleva" kertoja ja antisankari, on eksentrisen perheen kuopus, jonka vaiherikasta elämää seurataan syntymästä keski-iän tuolle puolen. Henkilöhahmoissa ja tilanteissa riittäisi syvyyttä mistä ammentaa, mutta se viimeinen naula jää arkun kannesta puuttumaan, eikä teos nouse omille siivilleen. Ilmestymisvuonna aiheillaan luultavasti enemmänkin kohua herättänyt teos ei tänä päivänä juurikaan hetkauta, ei myöskään musta huumori, joka vaikuttaa suorastaan laimealta nykyaikaisen ärsyketulvan keskellä. 

2/5


perjantai 20. heinäkuuta 2018

Stephen King - Epätoivon kaupunki (Desperation)

Keskellä rutikuivaa erämaata, pienessä Desperationin (nokkelaa) kaivoskaupungissa, ihmisruumiin vallannut yliluonnollinen entiteetti nappaa ohikulkijoita vangikseen, siinä lähtökohta, joka olisi saattanut toimiakin, mikäli King ei joutavia turistessaan olisi sotkenut tarinaan liian paljon elementtejä. Kerta toisensa jälkeen Deus Ex Machina lytistää yksityiskohtaisen kerronnan alleen, kun inhimillisen kyvyttömät hahmot selviävät hankalista tilanteista korkeamman voiman johdatuksella. Epätoivon kaupunki kompastelee ja ryömii sitkeästi eteenpäin aivan kuten päähenkilönsä, ja lopputulos on lähinnä kuin ähky ateriasta, jota ei välttämättä olisi halunnut edes syödä.

2/5


perjantai 22. kesäkuuta 2018

John Irving - Kaikki isäni hotellit

Perhe-elämää, seksiä ja hotelleja -lause ei tee kunniaa Irvingin anteeksipyytelemättömälle romaanille, jonka ronskiuden ja räävittömyyden keskellä kukoistaa jotakin välitöntä ja aitoa. Näiden kolmen edellä mainitun teeman ympärille kietoutuva tarina sorkkii ohimennen lukijan tunteita ja kolkuttelee sovinnaisuuden rajoja, säilyttäen silti ihmiskeskeisen peruslatauksensa. Kaikki isäni hotellit on rehellinen ja kursailematon kertomus tavallisesta amerikkalaisesta perheestä, jolla on toiveita, odotuksia, unelmia, suruja ja murheita, ja jonka todellisuus on tarua ihmeellisempää.

4/5


maanantai 4. kesäkuuta 2018

Ian Fleming - Casino Royale

Ihka ensimmäinen Bond-teos on ehtaa kioskikirjallisuutta, jonka pikkunäppärä kerronta syventyy enemmän turhanpäiväisten yksityiskohtien vatvomiseen kuin varsinaiseen juonenkuljetukseen. Alku-Bond on ilmeetön ja sovinistinen antisankari, joka päätyy pahisten heittopussiksi, eikä loppujen lopuksi saa paljoakaan aikaan. Agentti-fantasiat kannattaa jatkossakin nauttia elokuvamuodossa, ja jättää Flemingin perintö sinne minne se kuuluukin, inspiraatioksi.

2/5


maanantai 28. toukokuuta 2018

Charles Dickens - Oliver Twist

1800-luvun Lontooseen sijoittuva Oliver Twist on sujuvasti kerrottu tarina orpopojasta, joka päätyy alamaailman riepoteltavaksi. Vaatimaton tarina kuvaa hyvin aikansa henkeä, mutta henkilöhahmojen ylidramaattisuus ja kärjistäminen saavat lukijan joko hymähtelemään hyväntuulisesti tai ärsyyntymään jatkuvasta nyyhkyttämisestä, käskyttämisestä ja lipevästä mielistelemisestä. Oliver Twist on kevyttä hömppälukemista, jota on kuitenkin vaikea suositella muille kuin kyseisestä aikakaudesta kiinnostuneille.

2/5


keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Edgar Allan Poe - Korppi ja kultakuoriainen

Helppolukuinen kokoelma on kestänyt huonosti aikaa ja lähinnä 90-luvun kieli poskella kirjoitettuja kummitusjuttuja muistuttavat jännitystarinat toistavat samaa kaavaa, jossa kertoja on aikeissa paljastaa jotakin, mitä lukijan on luultavasti hyvin vaikea uskoa todeksi. Teoksen aloittava Korppi-runo on suorastaan erinomainen, mutta neljäsivuinen pätkä ei riitä nostamaan opusta keskinkertaisuuden yläpuolelle. Jälkimaku on kuivahko, tasapaksu, harmahtava ja yllätyksetön; en joisi toista pulloa.

2/5


maanantai 23. huhtikuuta 2018

J. R. R. Tolkien - Taru Sormusten Herrasta

Jaaritteluun ja yksityiskohtiin kompasteleva tarina saa hobittien tarpomat virstat tuntumaan aivan liian pitkiltä, ja oudot Sound of music -kohdat, joissa väki herkeää yhtäkkiä laulamaan, näyttäytyvät nykylukijalle lähinnä kiusallisina ja irrallisina. Kaiken tämän ylimääräisen täytteen alla on varsin simppeli, mutta jännittävä seikkailutarina, jonka esiinkaivaminen saattaa osoittautua monelle jo hieman liian työlääksi. Melodramaattinen tarina kantaa kuitenkin loppuun saakka, kuten Sam Gamgi, juuri ja juuri.

3/5


tiistai 16. tammikuuta 2018

Haruki Murakami - Kafka rannalla

Ajatuksia herättävä, vertauskuvia vilisevä tarina kotoaan karkaavasta nuoresta pojasta sekä vanhasta miehestä, joka kykenee keskustelemaan kissojen kanssa. Realismin molemmin puolin soljuva juoni jättää ehkä turhankin paljon kysymyksiä, mutta Murakamin - jopa aavistuksen kiusallinen - tapa kuvailla arkisia asioita pehmentää pahimpia töyssyjä. Kafka rannalla on oivaltava matka perimmäisten kysymysten äärelle, joka saa lukijan epäilemään jokaista riviä metaforaksi, niin hyvässä kuin pahassa.

3/5