Selittämätön pahuus koettelee 1600-luvun Uuden Englannin erämaahan asettunutta uskovaista perhettä, joka sadon pilaantuessa ja metsästysonnen kaikotessa pelkää joutuneensa Jumalan epäsuosioon. Perheen kuopus siepataan aivan kaitsijansa silmän alta, mutta syyttävä sormi tunnu löytävän itselleen sopivaa kohdetta. Minimalistinen äänimaailma tukee erinomaisesti hitaasti kasvavaa jännitystä, joka päättyy varsinaiseen ylösnousemukseen.
 |
Scifiä ja kauhua yhdistelevä, Hugo-palkinnonkin vuonna 1968 voittanut novelli, kuvailee onnistuneesti maailmanlopun jälkeistä maailmaa, jossa tekoäly nimeltä AM leikittelee maapallon viidellä viimeisellä asukkaalla, kiduttaen heitä mitä mielikuvituksellisemmilla tavoilla. Ellisonin logiikka ontuu hieman, mutta klaustrofobinen, painostava tunnelma kantaa kyllä karuun loppuun saakka. Novellin teemat heijastelevat mielenkiintoisesti myös nykyaikaa ja aikamme pelkoja, eikä ajan hammas ole päässyt puraisemaan sitä samalla tavalla kuin monia muita scifi-klassikoita.
Seitsenosainen harhailu saa vihdoinkin päätöksensä, mutta viimeisillä voimillaan Sapkowski ehtii vielä sekä lumota, tylsistyttää lukijan - ote on hatara, mutta ote joka tapauksessa. Sivuhenkilöt eivät pääse oikeuksiinsa, sillä vain pääkolmikolla on merkitystä, se tulee harvinaisen selväksi, kaikki muut hyvästellään parilla lauseella, ottaen huomioon, että heidän olemassaoloaan on pohjustettu useamman kirjan verran. Kirjasarja päättyy epätyydyttävästi, todellinen seikkailu jää seikkailematta, eikä Järven neito pysy pystyssä niissä saappaissa, jotka Sapkowski on hänelle antanut.
Kunnioitettavaan 94 vuoden ikään ehtinyt toimittajajuontajalegenda Attenborough kertoo elämästään ja kokemastaan, evoluutiohistoriasta sekä koskemattoman luonnon tuhoutumisesta, ja tarjoaa lopuksi myös hippusen toivoa. Kauniisti kuvattu dokumentti antaa kaunistelemattoman kuvan siitä, kuinka paljon tuhoa ihmisen välinpitämättömyys ja ahneus on tehnyt luonnolle, ja kuinka vähän meillä on jäljellä aikaa tehdä muutos parempaan. Varovaisen optimististisesta loppuosiostaan huolimatta kokonaisuus ei anna juuri toivoa paremmasta, niin suuren muutoksen se ihmiskunnalta vaatisi.
Teoksen valonkantajat ovat lähinnä häiriintyneitä, epästabiileja alkoholisteja, joiden kohkaus on hyvin kaukana järjestäytyneistä salatieteistä tai -seuroista. Sensaatiohakuinen ja sekava teos sopii lähinnä niille, jotka jaksavat vielä hymistellä Pekka Siitoimen kustannuksella, mutta varsinaista arvoa siitä on vaikea löytää. Tavalliselle lukijalle teos on puhdasta hölynpölyä, eikä asiaan vihkiytynyt puolestaan innostu kuvasta, jonka se antaa suomalaisesta okkultismista.
Päähenkilö alkaa pikku hiljaa lipsumaan toiseen, eikä kumpikaan juonikuvio saa riittävästi tilaa kantaakseen entistä hajanaisempaa tarinaa. Jälleen kerran jauhetaan sodasta, kuninkaista ja vakoojista, vaikka lukija kaipaa lähinnä selkeää juonta johon tarttua. Ajassa ja hahmoissa edes takaisin pomppiminen alkaa loppua kohti vaikuttaa vain päälle liimatulta tyylittelyltä, jolla on tarkoitus peittää sisällönpuutetta.
New Yorkin viemäreissä asusteleva kilpparinelikko auttaa rikollisten kynsiin jäänyttä uutisankkuri April O'neilia ja tulevat samalla sotkeutuneeksi tapahtumiin, joiden juuret johtavat kauas heidän mestarinsa menneisyyteen. Ensimmäinen näytelty Turtles elokuva revittelee yhdeksänkymmentäluvulle tyypilliseen tapaan one-linereilla, päättömällä kohelluksella ja lapsiystävällisellä väkivallalla (mikä ihastuttava termi). Teini-ikäiset mutantti ninja kilpikonnat viihdyttävät kyllä puolitoista tuntia, kunhan ajan hampaisiin jäänyttä klassikkoa ei lähde liian tarkasti syynäämään.
Teleportaatiokoe ei mene aivan suunnitelmien mukaan ja tiedemies Seth Brundle (Jeff Goldblum) saa tuntea seuraukset kirjaimellisesti omissa nahoissaan. Sinänsä mielenkiintoisen lähtöasetelman jälkeen juoni potkaistaan kuitenkin iloisesti romukoppaan ja aloitetaan bodyhorror-mässäily, jonka visvaa tihkuvalle kuvottavuudelle vetää vertoja vain toisessa pääroolissa nähtävän Geena Davisin haparoiva roolisuoritus (jokainen tulkitkoon tämän haluamallaan tavalla). Genrensä mittapuulla Kärpänen toki onnistuu, mutta kyllä tämä kulttimainetta nauttiva pläjäys ansaitsee jäädä kuriositeetiksi elokuvafanaatikkojen "ämpärilistalle".
John Steinbeckin pienoisromaaniin perustuva draamaelokuva on tarina kahdesta miehestä, Georgesta (Gary Sinise) sekä henkisesti jälkeenjääneestä, mutta äärimmäisen voimakkaasta ja isokokoisesta Lenniestä (John Malkovich), jotka päätyvät töihin Soledadin (suom. yksinäisyys) lähettyvillä olevalle tilalle. Vajaa kaksituntinen vierähtää nopeasti parivaljakon edesottamuksia seuratessa, mutta näennäisen suoraviivainen tarina ui huomaamatta myös syvemmissä vesissä, sivuten aiheita kuten rasismi, yksinäisyys, vanhuus, ihmisarvo sekä tietenkin vammaisuus, eikä loppuratkaisukaan päästä koiraa veräjästä. Joko materiaalia on karsittu jo käsikirjoitusvaiheessa tai sitä on päätynyt hieman liikaa leikkaushuoneen lattialle, sillä muutamat kohtaukset ja henkilöhahmot jäävät valitettavan irrallisiksi.
